tiistai 27. maaliskuuta 2012

Tuli jano

Olen aivan heikkona Brämhultsin mehuihin. Erityisesti vadelmamehu sekä mansikka-limemehu eivät kaapissa yleensä niin pitkään kestä, että niitä ehtisi kuvata. Tällä kertaa nappasin otoksen heti ensimmäisen lasillisen yhteydessä, että ei taas olisi vain tyhjää pulloa kohteena.



Mehut ovat ihanan raikkaita ja lasken ne hieman sellaiseen "guilty pleasure" -kategoriaan, koska eiväthän ne ihan halvimmasta päästä ole ja jotenkin noin hyvän pitää olla jotenkin syntistä, kai. Tai höh, eikä mitä, terveellisemmästä päästä herkkujahan ne ovat. Eikö vain?

Ilokseni mehuja saa nykyään jo muualtakin kuin Stockan Herkusta, esimerkiksi ihan Sittaristakin. Tosin lähisittarissa ei ole tuota mansikka-lime -versiota, snif, mutta vadelmamehua saa litran purkissa. Nam nam! Jos tuota mansikkaisempaa versiota haluan, kipitän yleensä juuri Stockalle (litran pullot!) tai Wikkelle, josta yleensä löytyy pikkupulloja.

Eilen ei löytynyt. Yhyy! Olin juuri tulossa kuntosalilta (ensimmäiset treenit kuuden viikon sairastelun jälkeen, huh) ja huomasin, että bussini meni juuri ohitseni ja seuraavan lähtöön oli reilu vartti aikaa. En ajatellut tönöttää jäätymässä pysäkillä vaan mieleen iskeytyi heti himotus: mansikka-limemehu! Siispä kipin kapin Wiklundin ruokakauppaan ja mehuhyllylle. Miten katkera olikaan pettymys, kun sitä ei hyllystä löytynyt. Piti tyytyä mangon ja ananaksen makuiseen smoothieen, joka kyllä on sekin oikein hyvää. Kulautin sen kurkkuuni kerralla, oiva palautusjuoma.

Elämässä on oltava tällaisia pieniä iloja, kuten Brämhultsin herkkumehut. Toinen on valmiiksi vaahtoava käsisaippua, mutta se on sitten eri tarina.

Ai niin, pinkit farkut on testattu ja käytössä vinkeiksi todettu. Palaute on töissä ollut kollegojen suunnalta positiivista, joten ehkäpä näissä kehtaa kulkea. Ja koska Tytti on niin kovasti kinunnut, ohessa olisi sitten todiste.


Voin sanoa, että oli pientä säätöä saada kuva aikaiseksi. Mutta tulipahan väkerrettyä kunnolla kameran jalustan ja erikoissäätöjen kanssa - oppitunti oli hyödyllinen. Suuri apu oli 600D:n kääntyvä näyttö, joka sentään antoi hieman osviittaa siitä, mihin kohtaan keittiötä pitäisi mötkähtää, että osuisi osapuilleen kuvaan. No, jalat eivät mahtuneet, mutta kun jalassa ei ollut makeita popoja, samapa tuo.

Tuossa siis Espritin farkut, Espritin valkoinen t-paita ja b-youngin neulepusero. Ja Snön korut! Tuo tyyppi, joka niitä päällään kantaa on jotenkin epämääräinen, mutta minkäs teet. Ei ole kameran vika, jos naama on vino. Hihi.

Snö och andra vårtecken

Kesä tulee, tai ainakin kesäaika. Yleensä se ei ole aiheuttanut meikälikalle sen kummempia ponnistuksia ja sunnuntaiaamu menikin jokseenkin normaaliaikataululla. Vaan liekö ollut liikaa sunnuntaiaktiviteettia tai liikaa kahvia liian myöhään, kun seuraavana yönä ei uni tullutkaan ja maanantaiaamun herääminen oli yhtä tuskaa. Aamupäivän aikana oli tarkoitus hoidella asioita kaupungilla ennen töihinmenoa, mutta jokin laskutoimitus naksahti päässäni vikaan ja huomasin vasta jo bussissa istuessani, että olin matkalla keskustaan tunnin etuajassa....

On vaarallista jättää nainen kaupungille luppoaikaa viettämään ja vaikka sinänsä olin itse parin työpuseron tarpeessa, päädyin ostamaan sen sijaan muutaman vaatekappaleen tyttärelle. Haloo Halonen, mikä avaamisaika klo 10 muka on? Pitäkää vaatteenne, jos ette edes avaa liikettänne silloin kun ihmiset ovat liikkeellä! Kännykkä sai uuden suojakuoren, johon vihdoinkin olen tyytyväinen (se on sekä kimaltava että kumisen nihkeä eikä tarvitse niin paljon pelätä puhelimen pudottamista).

Loppumetreillä löysin itseni taas kerran notkumasta Stockan koruosastolta ja tällä kertaa mukaan tarttui jo pariin otteeseen hypistelemäni Snön kaulakoru. Oikeastaan vähän pitempi riipusmallinen ketju olisi ollut vielä enemmän tyyliäni, mutta en tykännyt yhtään rumasta intiaaninpään rumentamasta lantista, joka roikkui riipuksissa muuten ihanien helmien ja kristallien kaverina. Vaan on tämä lyhyempikin ihku.

 



Kevään muista merkeistä sen verran, että se epävireinen mustarastas, joka kiekuu ammuvainaan nuotilla ikkunamme takana klo 5 aamulla, voisi siirtyä vaikka tuonne valtatien toiselle puolelle. Sen sijaan voisin vaikka vannoa, että kuulin jo peipposen tänä aamuna etupihalla käväistessäni! Eilisillan raikas sade tuoksui aivan kesältä ja pihanurmikosta puskee jotain jännittävää uutta vihreää. Ovenpielen pikku auringot eivät ole ottaneet yöpakkasista nokkiinsa ollenkaan.




perjantai 23. maaliskuuta 2012

Pinkeää pinkkiä piristykseksi

Kevät tuo tullessaan tällaiselle vähän vannoutuneemmallekin mustan, tumman violetin ja viininpunaisen ystävälle hingun raikastaa vaatekaapin värivalikoimaa hieman. Kesää kohti sitä haluaa pukeutua värikkäämmin ja iloisemmin, niin perin juurin kliseiseltä kuin se kuulostaakin.

Minulle iski muutama päivä sitten himotus hankkia fuksianpunaiset housut. Nyt kun on ollut kaikkien mahdollisten vaateliikkeiden (erityisesti noiden ruotsalaisten ketjukauppojen) mainoksissa kaikenlaisia värikkäitä pöksyjä, jotka siis epäilemättä ovat osa tämän kevään kuuminta katumuotia. Voisihan sitä kai tällainen aikuisempikin lehtorisnainen välillä hieman villiintyä, eikö niin? No, minä en pidä kirkkaanpunaisesta ja vielä vähemmän kirkkaan vihreästä (tai keltaisesta, huh), joten minulle jäi vaihtoehdoksi pohtia pinkin olemusta. Fuksia (tai kirsikka tai mikä nimitys nyt milloinkin kohdalle osuu) olisi minulle hyvä väri, eikä pinkkikään tarpeeksi vahvana sävynä ihan mahdoton kai olisi. Himotus oli syntynyt ja jalostunut konkreettiseksi suunnitelmaksi lähteä pikaisesti katsastamaan muutama vaatekauppa.

Eilen sitten kutsui Skanssi. Se on niin kätevästi kotimatkalla - ja kun samalla piti tehdä apteekkireissu, oli kiva vähän piristää mieltä muuallakin kuin antihistamiinihyllyn ääressä. Siispä marssin Esprit-kauppaan, jonne minulla oli vielä kantistarjouskin, -20% kaikista ostoksista.

Ah, pinkit farkut. En kyllä olisi uskonut sellaisia itselleni ostavani, ikinä. Mutta niinpä vain kevätpöksyt lähtivät kotiin. Olisi siellä ollut sellaiset enemmän fuksianpunaisetkin, mutta niissä oli juuri vääränpituiset lahkeet. Eivät tarpeeksi pitkät ollakseen oikean mittaiset, mutta eivät toisaalta tarpeeksi lyhyet ollakseen oikealla tavalla lyhyet lahkeet. Höh. Ei ole helppoa tällaisella koipeliinilla.

Siispä pinkit. Niissä oli sopivasti lahjetta ja himpulasti räikeää väriä. Nyt kun vielä uskallan pistää ne julkiselle paikalle päälleni, kyllä kevätmieli suorastaan kilahtaa korkeuksiin. Ja ai että, miten olenkaan ajan hermolla, suorastaan muodin aallonharjalla. Hahhah!


Vieläkään ette saa kuvaa vaatteista päälläni, valitan. Tällä kertaa kyse on paitsi laiskuudesta ruveta väkertämään kamerajalustan ja valaistusjuttujen kanssa, myös siitä, että lääkeaineallergia teki minusta pilkullisen, enkä näin ollen ole hyvä t-paitamalli tänään.

Ostin nimittäin pinkkien farkkujen rauhoittavaksi pariksi tummansinisen t-paidan. Ja niiksi päiviksi, jolloin jalkaan eksyvät tavisfarkut, tarvittiin pinkki t-paita. Heh. Kyllä minä nyt olen väriläiskä. Ja tässä teille vielä hassu kuva vaatteista, jotka ovat ihan eri värisiä todellisuudessa ja kahdessa vierekkäisessä kuvassakin. Todellista ammattikuvausta!





Ylemmässä kuvassa farkkujen sävy on oikeampi, tässä vähän käpistelin väritasoja kuvankäsittelyssä. Mutta saahan tuosta vähän ideaa. Varokaa vaan, kun minä tästä kaupungille lähden, en muuten sulaudu seiniin! Täältä tullaan kevät! 

Kesämekkoja!

Onpas jännää, pian menee 1000 sivulatauksen raja rikki! Lukeeko tätä blogia kukaan muu kuin me kaksi blogaajaa itse? Ilmiantakaapa itsenne, arvon lukijat tai satunnaiset vierailijat, kommentoida voi joko Google- tai Facebook-tunnistautumisella tai ihan anonyymistikin!

Kevät kutkuttelee jo varpaita (tai ainakin katupöly kurkkua) ja ajatukset karkaavat kesälaitumille, kun aurinko paistelee ja lämpötila alkaa olla mukavan keväinen. Posti toi eilen tullessaan lisää kesäisiä ajatuksia, kun tytölle tilaamani kesämekot lastenvaatteiden nettikauppa Riemulista saapuivat. Veikkaanpa, että näistä värikkäistä ihanuuksista tulee kesän lempimekot! Laatu on jo ennestään hyväksi havaittua jämäkkää luomupuuvillatrikoota ja valmistaja on ruotsalainen Duns. Kuva-aiheina molemmat tytön lempparit, hait ja perhoset.






Ihanaa kun haiaiheisia vaatteita saa muutenkin kuin synkkinä ja aggressiivisina poikakuoseina! Samat iloiset hait ja valaat seikkailevat myös t-paidassa. Näissä on kiva mennä taas Sealifeen katselemaan mereneläviä.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

3+1 = kengät

Myönnän, olen tunneshoppailija. Aamuiset "neuvottelut" änkyrän nelivuotiaan kanssa nostivat verenpainetta sen verran, että poikkesin lauhduttelemaan fiiliksiä Sokoksen juuri alkaneille 3+1 -päiville bussienvaihdon välillä. Tein pohjasta risoihin talvipopoihin kyllästyneenä elämäni ehkä nopeimmat kenkäkaupat ja aion köpötellä kevään näillä Gaboreilla:


Päältä ja sisältä ihanan pehmoista nahkaa ja huippumukavat jalassa. Ostan yleensä aina tylsästi mustia kenkiä, mutta nyt jotenkin tämä mudansävy puhutteli ja näyttää sitä paitsi tosi mageelta, eikös vaan? Täytyy vaan vielä ostaa puteli suojasuihketta, ennen kuin lähden näitä testailemaan tuonne kevätkuraan ja pölyyn.

torstai 15. maaliskuuta 2012

Vigo-testaajat, hoi!

Vielä sellaista piti sanomani, että ne teistä lukijoista, jotka olette saaneet minulta Vigo-purkkaa testaukseen, pistäkäähän minulle kommenttia tuotteista jotain kautta mahdollisimman pian. Minun on viikonlopun aikana kirjoitettava loppuraportti kampanjasta.


Elämää etsimen läpi

Kärvistelen kotona sairaslomalla aivan käsittämättömässä kuumetaudissa, mutta hetkellisesti kaikki mahdolliset lääkkeet, joita olen nappaillut, ovat auttaneet ja kykenen istumaan pystyasennossa hetken. Oujee. Pienistä asioista sitä voi olla iloinen. Joskin vielä iloisempi olisin, jos ei enää tarvitsisi sairastaa, onhan tätä jo riittänyt.

Mutta koska on taas jo monta päivää tehnyt mieli kirjoittaa jotain, nyt ajattelin istahtaa vouhkaamaan hetkeksi kamerajutuista.

Olen aina valokuvannut. Ensimmäinen kamerani oli vanha Konica, jonka sain talonmies-isoisältäni (silloin kun talkkareita vielä oli, hän oli sellainen Lahdessa). Hän oli muistaakseni löytänyt kameran jostain roskiksesta ja toimitti sen sitten minulle. En minä sitä oikein osannut käyttää, olin ala-asteikäinen, mutta nyt olen kyllä miettinyt, että se pitäisi löytää jostain. Ei se mikään järjestelmäkamera ollut, mutta oli siinä jotain säätöjä ja sai sillä kuvattua hevosia. Niitä minä pääasiassa kuvasin koko lapsuuteni ja teinivuoteni. Se tavallinen tarina, siis.

Yläkoulun seiskaluokkalaisena voitin piirustuskilpailussa toisen Konicani, se oli sellainen oikein muovikuorinen pokkari, joka palveli minua pitkään ja hartaasti, jopa vaihtarivuoteni ajan. Käsittämätön laite. Ei mitään järin suuria säätömahdollisuuksia, simppeli kuin mikä. Mutta niin minä vain kuvasin sillä (hevosia ja toisaalta esimerkiksi Yellowstonen maisemia) monen monta vuotta, kunnes siirryin Canon-kuvaajaksi.

Ensimmäinen Canon-kamerani oli kummisetäni vanha, lievästi sanottuna erikoisenmallinen Canon Epica Caption. Tuollainen:

Merkillinen tötterö, jota puolet ihmisistä luuli videokameraksi. Kuvasin tällä muistaakseni ensimmäiset otokseni aivan ihkaensimmäisessä Tall Ships Race -tapahtumassa Turussa, olikohan se sitten vuosi 1996. Tämän kameran erikoisuus oli mahdollisuus lisätä kuviin kuvatekstejä (uu!), kuten joku "Happy Birthday" tai jotain muuta yhtä hyödyllistä. Olisikohan valinnanvaraa ollut neljän tai viiden "captionin" verran. En muista käyttäneeni mahdollisuutta koskaan, mutta kameran toimintaan olin erittäin tyytyväinen monen vuoden ajan.

Tarkalleen ottaen taisin kuvata tällä kameralla siihen asti, että vuoden 2006 jouluna ostin ensimmäisen digipokkarini, Canon PowerShot A540:n. (Jonka muuten myin juuri viime viikolla Huuto.netissä, sain siitä peräti 26e. Oujea.)

Näppärä pikku kamera, täytyy sanoa. Kuvasin tällä mm. vuoden 2007 kesäreissun Lontooseen ja Walesiin. Ihan olin tyytyväinen tuloksiin. Mutta vähitellen alkoi hiipiä mieleen ajatus siitä, että josko olisikin mukava viedä tätä harrastusta vähän pidemmälle. Aloin tuumia, että kyllähän sitä sentään pitäisi osata ottaa kunnon kuvia, eikä vain mitään tusinaturistikuvia. Eihän se tietenkään pelkästään laitteista ole kiinni, minkälaisia otoksia syntyy, kyllähän se korvien välistä lähtee kuitenkin. Mutta vähitellen aloin ajatella, että haluaisin oikeasti kehittyä ja oppia ymmärtämään, mistä valokuvaamisessa oikein todella on kyse. Siispä askelia eteenpäin.

En uskaltautunut vielä järjestelmäkameroiden maailmaan seuraavallakaan kerralla, vaan ajattelin ottaa vähän järeämmäksi harjoituskameraksi Canonin PowerShot SX20IS:n, joka on ns. super-zoom pokkari ja monilta toiminnoiltaan kuten järkkäri - objektiivia vain ei voi vaihtaa. Tällä kameralla aloin vähitellen hahmottaa asioita hieman uudella tavalla, aloin esimerkiksi päästä makrokuvauksen makuun. Tuolla laitteella kun pääsee ihan kukankylkeen kiinni, mikä järkkärimaailmassa vaatii kalliin makro-objektiivin. Keikkakuvauksen makuunkin pääsin, joskin siinä kohtaa alkoi huomata, että kameran suorituskyvyn rajat tulivat vastaan. ISO3200-asetuksella sai kohtalaisia kuvia hämärässäkin, mutta kohinaa oli ihan yli oman tarpeen. Mutta kaiken kaikkiaan oikein kelpo kamera, josta en ole vieläkään luopumassa. Tällä viikolla juuri nappasin tämän kameran mukaan Finlandia-talolle Joe Bonamassan bluesrock-keikalle, kun siellä ei kai olisi saanut järkkärillä kuvatakaan. Joten minä nappasin mukaan järkkärimäisen pokkarin ja kuvailin eturivin tietämiltä hieman rakeisia keikkakuvia, tähän malliin:

Mutta nälkä kasvaa syödessä. Kävin syksyllä parilla valokuvauskurssilla Turun Työväenopistossa ja aloin siellä vasta päästä vähän jyvälle valotuksen ja muiden kommervenkkien saloista. Kurssit kuvasin vielä PowerShotilla, mutta sitten...

Marraskuussa ostin itselleni uuden auton. (Siitä muuten lisää vielä joskus, se vasta onkin materialismiblogimerkintäaihe!) Mikä ei sinänsä liity mitenkään kameroihin, mutta koska ostin auton Veholta, satuin hyötymään mukavasti Stockmannin kantistarjouksesta, jossa autonostajille annettiin aika kivankokoinen lahjakortti Stockmannille. Ja mitäs minä sitten tein, kun hyppysissä poltteli joltinenkin summa muka ylimääräistä rahaa? No juoksin tietenkin heti hakemaan itselleni tarjouksessa olevan järkkärikameran. Heh.

Mukaan tarttui Canon 600D, joka on päivitetty malli Canonin 550D-mallista. 600D:ssä on kääntyvä näyttö, josta pidän. Sellainen oli myös SX20IS:ssä, joten olen tottunut käyttämään sitä. Paketin mukana tuli luonnollisesti peruskittiputki (EF-S 18-55mm, 1:3.5-5.6), kameralaukku ja kuvausopas. Ja eihän kittiputkella kauan pärjännyt... Piti saada lisää valovoimaa ja lisää vaikka mitä. Heh. Kuvaajatutun suosituksesta otin ensimmäiseksi ostoslistalle 50mm kiinteäpolttovälisen objektiivin, jonka sitten kävinkin ostamassa Tukholman Rajala-Kamerasta. Yllättäen linssi oli siellä merkittävästi edullisempi kuin Turun liikkeissä, joten kyllä kannatti lennellä länsinaapuriin. Ja ah, mitä kuvia sillä saa.


Kaiken tämän jaarittelun jälkeen tuleekin sitten vasta eteen se syy, miksi aloin kirjoittaa tästä aiheesta juuri tänään. Maksoin nimittäin juuri, palkkapäivän kunniaksi ("tili tuli, tili meni"), kuvaajaystävälleni Sami Saarelalle loput häneltä ostamastani Sigman putkesta. Ai että. Sami oli niin ystävällinen, että antoi putken minulle "leasing-sopimuksella" koekäyttöön tuossa loppiaisenkorvilla ja kyllähän minun se sitten piti saada. On vähän taas jotain muuta.

Tuossa vasemmalla Tukholman-ostos, oikealla Sigma 17-70mm 1:2.8-4.5 lisähärpäkkeineen. Ostin sieltä valokuvamessuilta tuon polarisaatiofiltterinkin (tuo etualan tumma kiekko, siis). Jos nyt vain paranisi näistä kaikista himskutan taudeista, että pääsisi Ruissalon rantaan kokeilemaan, mitä moinen lätyskä tekee meren kuvaamiselle.

Tämän Sigman putken kanssa minulla on vielä vähän opettelemista. Tai no, kaiken kanssahan minulla on vielä vaikka miten paljon opettelemista, mutta tämä on kyllä nyt sellainen harrastus, jossa aion oikeasti pyrkiä kehittymään. Pitää kuvata ihan hirmuisia määriä, käydä katsomassa muiden valokuvia (minulla on muutamia hyviä ystäviä, jotka ovat tolkuttoman lahjakkaita kuvaajia, heidän kuvistaankin oppii paljon) ja ehkäpä taas syksyllä yritän päästä jollekin valokuvauskurssille. Minä kun olen sellainen tapaus, että minun on oikeasti ymmärrettävä mitä teen, ennen kuin opin asian kunnolla. Mutta on tämä vaan niin tolkuttoman kivaa.

Saatatte joutua lukemaan näitä koohkauksia joskus toistekin. Ostoslistalla on niin objektiiveja, kunnon kameralaukku kuin muitakin lisävarusteita. Mitenkäs olikaan tuon minun lottoamiseni laita...

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Wibbly wobbly, timey wimey

Hei, olen Tytti ja kellohullu.

En tosin käytä edes rannekelloa, mutta mielestäni kotona ei voi koskaan olla liikaa ajannäyttäjiä. Keittiössä nyt selviää vielä jollakin lailla, kun ajan näkee mikron kellosta ja yhden oviaukon yllä olevasta seinäkellosta, mutta jos olohuoneessa ei satu joko istumaan läppärin ääressä (sellaistakin voi tapahtua, ihan tosi!) tai sohvalta ei näe digiboksin kelloa (koska se on päällä, eli jokseenkin aina), onkin ihan hukassa. Aina pitää olla näköpiirissä kello! Voisin hyvin hankkia seinäkellon vielä ainakin vessaan, makuuhuoneeseen ja vierashuoneeseenkin. Vanhan kodin seinäkello sijoitti itsensä alakertaan, koska se ei mielestäni sovi nykyiseen olohuoneeseen, minkä lisäksi se on liian pieni.

Liian pieni seinäkello on pelkästään masentava. Suurin osa liikkeissä myytävistä kelloista on liian pieniä. Se mikä saattaa näyttää vielä kaupan hyllyllä isolta (40-50 cm), kutistuu välittömästi seinällä ja on pelkästään blaah.

Tänään uhmasimme Kodin Ykkösen Yllätyspäivien ruuhkaa, joka voitti hulluudessaan Stockan Hullut Päivätkin. Jonotimme ensin pienen ikuisuuden yläkerran palvelutiskille ja toisen suuremman ikuisuuden ostosten kanssa alakerran kassalle. Ja kaikki tämä vaiva vain yhden 40% alekupongin takia. Vaan lopputuloksena oli jotain ajattoman ajallista ja ihanan isoa:


Tämä Karlssonin 90-senttinen ihanuus täyttää minunkin ajanjanoni vähäksi aikaa, eikä taatusti pyytele anteeksi olemassaoloaan. Tick tock goes the clock...

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Kahvia ja kimallusta

Vapaapäivänä pitää yleensä ehtiä hoidella asioita ja olihan niitä kertynyt tällekin päivälle. Tällä kertaa tosin kaikenmoista miellyttävää itsensä hemmottelua ja suorastaan shoppailuakin tuli harrastettua.

Aamu alkoi kynsihuollolla, joka - niin turhamaiselta kuin se kuulostaakin - on loppujen lopuksi ainoa naisellinen hömpäkkeeni ja rahanreikä kaunistautumisen saralla. Ranskalainen manikyyri vaihtui tällä kertaa hetken mielijohteesta kimallukseen hiirenkorvien keväisissä sävyissä. Jos ei kevät tule Turkuun, niin tulkoon edes kynsiini! Kynsistäni pitää huolen Noora Hoitola Hohteessa, Betaniankadulla. Viilauksen, geelauksen ja mukavan jutustelun lopputulos on tässä:


Voin muuten lämpimästi suositella geelikynsiä kaikille asiakaspalvelutyötä tekeville ja kynsienpureskelijoille - minäkin entinen kynsienjyrsijä olen päässyt pahasta tavastani eroon (eikä näihin mitkään hampaat pystyisikään) ja tunnen itseni siistiksi ja huolitelluksi töissä, jossa ei juuri muulla voi koreilla kuin käsillään.

Seuraavaksi suuntasin Stockalle, josta sain vihdoin haettua jo edellisviikolla tilatut uudet farkkuni. Bonukset superhyvästä palvelusta naisten pukautumisen osastolla sekä sopivan mallin etsimisvaiheessa että sen jälkeen! Kun en vatsatautisena päässyt hakemaan housuja ilmoitetussa ajassa, suostivat erittäin ystävällisesti pitämään niitä varauksessa vielä muutaman lisäpäivän. Tätä ahteriahan ei mihinkään leviksiin tungeta, joten ainoat asialliset farkut löytyivät Gerry Weberin (jonkun mielestä ehkä täti-) mallistosta, mutta kokemukseni perusteella laatu on aivan huippua ja istuvuus ainakin minulle aivan passeli (eikä tätimäinen!).



Shoppailun rasituksia paikkailin erinomaisen shoppailuseuralaisen (eli äitini) kanssa nuuskuttelemalla ensin Clean-sarjan hajuvesiä, jotka ovat ihastuttavan raikkaita ja keveitä. Vai mitä sanotte vaikkapa puhtaan pyykin tuoksuisesta hajuvedestä? Tällaista voisi vaikka ostaa.


Kahvilatestissä oli Wiklundin uudehko alakertakahvila Wine & Deli. Siellä voi nauttia tyylikkään ja raikkaan vaalealla sisustetussa modernissa kahvilassa pientä suolaista, lasin viiniä tai kupin kahvia herkullisen pikkumakean kera. Koska ajatuksena oli todella saada mahdollisimman paljon irti yhdestä käynnistä, sorruin jopa kahteen herkkupalaan cappuccinon kanssa, macarontikkuun ja passionhedelmämousseen. Kuvauksellisista syistä äitee otti toisenvärisen macarontikun, en mä ihan noita kaikkia yksin syönyt (vaikka mieli olisi kyllä tehnytkin). Oli kyllä vaikeaa valita herkkunsa, ihanan näköisiä pieniä leivoksia ja mousseja oli vitriini pullollaan, olipa myös suklaaseen kastettuja mansikoita ja vaahtokarkkeja! Tänne täytyy vielä palata...




Kaikissa macaron-leivoksissa oli erimakuinen täyte. Rakenne oli ihastuttava yhdistelmä marenkisuutta ja mantelisuutta. Näitähän täytyy kokeilla tehdä itse! Passionhedelmämousse oli myös herkullista - hedelmä maistui voimakkaasti ja annos oli raikas, ei ollenkaan raskas tai liian makea. Cappuccino oli erittäin hyvää ja kunnolla kuumaa, tavallinen kahvi (Pauligin Mundo) kuulemma myös erinomaista. Kiitos Wiklund, juuri tällaista tyylikästä paikkaa ja ihania pikkuherkkuja olenkin kaivannut!

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Messuhauskaa

Kävin viime sunnuntaina Helsingin messukeskuksessa GoExpo-messuilla. Olin voittanut Ifolorin Facebook-arvonnassa vapaalipun, joka innosti lähtemään pienelle päiväreissulle. Aamujunalla Pasilaan ja neljän tunnin messukiertelyn jälkeen kotiin. VR:n edullisella lipputarjouksella kotimatka oli muinaisten opiskelijalippujen hintainen, mikä sekin oli budjettiteknisesti hyvä juttu.

Vaikka olenkin ehdoton kirjojen ystävä ja erityisesti Turun kirjamessuilla on sydämessäni aina oma paikkansa, on pakko sanoa, että nämä messut olivat melkeinpä kiinnostavammat kuin kirjamessut ovat vuosiin olleet. Lähdin reissuun ensisijaisesti Kuva & kamera -messujen takia, mutta hyvänä bonuksena tulivat golfmessut ja hevosmessut. Lisäksi paikalla oli myös edustettuna kuntoilu, eräretkeily, pyöräily ja monet muut liikunta- ja harrastelajit, joten veikkaanpa monien löytäneen viikonlopun aikana tapahtumasta itselleen sopivia osastoja.



Aloitin golfmessuista. Lottovoitolle olisi osastolla ollut käyttöä. Kuolasin mainoksia golfmatkoista Tunisiaan, Skotlantiin, Italiaan... Sivusilmällä vilkuilin kevään mailauutuuksia ja tarjoushintaisia muita varusteita. Jo toissakesänä kuolasin muistaakseni Skanssin Intersportissa violettia golfbagia, nyt pisti silmääni valko-violetti yksilö, joka muistutti kovasti tällaista, vaikka ei kyllä ollutkaan juuri tuo merkki ja malli. Tuo olisi niin paljon enemmän minun tyyliäni kuin tällä hetkellä käytössäni oleva punainen bägi, jonka kyllä olen saanut äidiltä ilmaiseksi. Joten siinä mielessä ei pidä valittaa. Ehkäpä palkitsen itseni uudella ja kivemman värisellä bägillä sitten, kun tasoitukseni laskee vaikkapa jollekin sopivalle tasolle.

Ylipäänsä on kyllä sanottava, että golfmessut olivat aloittelevalle golfarille hieman turhauttava paikka. Minulla oli alunperin pieni mahdollisuus saada mukaan seuralainen, jonka tasoitus on yksinumeroinen, hänestä olisi kyllä ollut apua. Enhän minä osannut edes niitä mailoja ruveta miettimään, kun mitä minä niistä olisin osannut testata. Enkä oikein kehdannut mennä mihinkään lyöntisimulaattoriinkaan, kun niissä sekä keski-ikäiset miehet että noin 10-vuotiaat tenavat löivät sellaisia avauslyöntejä, että olisin kuollut nolouteeni osuessani pallosta huti siinä kaiken kansan edessä. Siispä tyydyin katselemaan ja ostoksenikin rajoittuivat kahteen vasemman käden hanskaan, jotka sai kympillä kipale. Tämän kauden hanskat on siis hankittu, oujee.

Siirryin kamerapuolelle. Oi sentään. Sillä osastolla nelisensataa euroa olisi ollut vain näyttää, sieltä olisin kyllä osannut haluta vaikka mitä. Muutamia uusia objektiiveja olisi voinut hankkia ja selvittää tilausmahdollisuudet metallilevyille tulostetuille kuville. Kaikista muista lisähärpäkkeistä puhumattakaan. Valokuvauskin on minulle järjestelmäkameratasolla uusi harrastus, mutta hinku kehittyä on kova.

Metallilevytulosteina haluaisin kotiini sisustuselementeiksi iPhonella Hipstamatic-sovelluksella otettuja kuviani. Niistä saisi vänkiä 30cmx30cm tauluja, kun messuilla näin, että hyvin ilmeisesti kuvien tiedostokoko todella riittää isommiksikin tulosteiksi. Hieno homma, pitää selvittää asiaa Turussakin. En nimittäin ilmeisesti ollut tarpeeksi uskottavan näköinen valokuvaaja, sillä vaikka norkoilin eräänkin tulostefirman osastolla melko tovin, eivät edustajat huomioineet minua mitenkään. Pitäkää tunkkinne, tuumin, ja siirryin eteenpäin.

Kuva & kamera -messuilta ostokseni kuitenkin lopulta rajoittuivat muutamiin edullisiin lisätarvikkeisiin (kirkas ja polarisaatiofiltteri + linssinsuojus) ystävältäni ostamaani Sigma 17-70mm 2.8-4.5 putkeen.

Olisi siellä voinut AngryBirdsejäkin kuvata. Jaa, mutta minähän kuvasin. Tosin omalla kamerallani, enkä osastolla testikäytössä olleilla pokkareilla. Nuo AB-pehmot ovat niiiiin lutuisia, ettei ole tosikaan.


Heppamessut olivatkin sitten huomattavan paljon vähemmän vaaralliset budjetin kannalta - kunnes törmäsin suoranaiseen korujen hovihankkijaani, Kelttikorut-firman myyntiständiin. Apua! Yleensä en pysty olemaan ostamatta jotain ihanaa, kun törmään tähän pöytään.


Tuollainen upea, punakultainen lehti minulla onneksi jo on. Eli ei tarvinnut tästä ostaa mitään.

Eivätkä nämä sormuksetkaan tällä kertaa houkutelleet tarpeeksi, että olisin sortunut tiukasta budjetistani. Näistä messuista tuli siis yksi ainoista kerroista, kun olen pystynyt kävelemään ständiltä pois kaikkine rahoineni. Johtuu tosin varmasti osin siitä, että minulla on näiden koruja jo melkoinen määrä... Olenhan kelttiharakka.

Messuaikani alkoi olla lopussa, vaikka olin kiertänyt vasta nämä kolme messuteemaa läpi, joten enää oli aikaa käydä kurkkimassa messukarsinoissaan lunkisti poseeraavia hevosia (ihanat clydesdale ja shire olivat suosikkini) ja seurata hetki, kuinka upeat friisiläisratsukot lämmittelivät katrilliesitystä varten.


Messuilla oli mukava käydä, joskin hauskempaa olisi ollut, jos olisi ollut seuraa. Ilokseni pysyin melko napakassa budjettikuosissa ja ostin vain hyödyllisiä harrastejuttuja, en mitään hömppää. Jos nämä messut järjestetään tässä muodossa ensi keväänäkin, aion kyllä yrittää ehtiä paikalle ja voin lämpimästi suositella tapahtumaa myös esimerkiksi lapsiperheille. Seuraavalla kerralla voisin myös yrittää ehtiä messujen muille osastoille...


Nyt vain näpit syyhyävät paitsi päästä aurinkoisella kelillä kokeilemaan uutta polarisaatiofiltteriä, myös nakkelemaan palloja omituisiin suuntiin golfkentälle. Kesä, tule jo!



perjantai 2. maaliskuuta 2012

Löytöjä talvisesongin poistoista

Ah, kevät on selvästi tulossa! Muutama plusasteinen päivä ja lumi sulaa vauhdilla. Kävelytiet ovat vaihtoehtoisesti joko peilikirkasta jäätä tai sitten viiden sohjosentin päällystämiä rapakoita, joten eteneminen on joka tapauksessa haasteellista, eikä luulisi mielessä käyvän minkään muun kuin sen, että mihinkäs minä ne kumisaappaat syksymmällä pakkasinkaan? Paitsi jos on sellainen kuin minä olen.

Kevätajatukset tarkoittavat hinkua pistää jalkaan vähän enemmän korkoa tai mitä tahansa muuta kuin kolme talvisesonkia uskollisesti palvelleet (tokikin Vagabondin) saappaat, jotka ovat ihan littanat ja muuten aivan käsittämättömän liukkaat tätä nykyä, kun vähätkin pohjakuviot ovat huituneet menneiden talvien lumiin. Saapikkaat! Ballerinat! Avokkaat! Korkkarit! Tennarit! Antakaa minulle tarpeeksi lämpimät säät ja sulat tiet kävellä, jotta saan taas vaihtelua jaloilleni!

No, kävin sitten tässä keväthuumassa Skanssissa. Kyllähän sen sitten tietää, miten siinä käy.


Nämä mustat tennarit tulivat kotiin. En edelleenkään raatsinut ostaa mitään Converseja, mutta Vagabondin tennareillakin askel nousee kevyesti.

Mutta ne otsikon löydöt. Ne tein aiemmin päivällä Hansan Your Face -liikkeessä. Kävin kävelemässä liikkeen läpi sillä ajatuksella, että nyt kun juuri keskiviikkona roudasin kahta housuparia lukuunottamatta kaikki suorat housuni kirpparille vääränkokoisina, tarvitsen ehkä kesää kohden yhdet tai kahdet housut tilalle. Joka paikkaan ei kuitenkaan voi mennä farkuissa.

Your Facen pitkät housut ovat ihania. Extra long -lahkeiset mallit ovat todellakin tarpeeksi pitkälahkeisia ja ylipäänsä housut istuvat älyttömän hyvin ja ovat hyvänlaatuisia. Eivät ne todellakaan ihan halpishousuja ole, mutta yleensä sijoitus on kannattanut. Mutta tällä kertaa en sitten kuitenkaan päätynyt ostamaan edes alennettuja housuja, vaan mukaan tarttui kaksi kauluspaitaa ja neuleliivi.

Mukavaa ja mutkatonta arkipukeutumista, ja kun alennushinnat olivat kerrassaan kohtuulliset, ostin mustan normaalimittaisen kauluspaidan ja harmaan pitkähelmaisen. Työvaatteina oivia, erityisesti vöillä ja huiveilla asustettuina.
Kuva ei nyt kyllä kerro juuri mitään, mutta en jaksa ruveta väsäämään kameraa jalustalle ja poseeraamaan missään itseotetuissa mallikuvissa. Heh.

Kauppaan jäi erittäin ystävällisen myyjän kehuista huolimatta kaksi pitkää trikootoppia (sellaisia rypytettyjä, melkein minihamemittaisia) ja indigonsininen t-paita / toppi. Ja ne suorat housut. Mutta ehkä menen sitten palkkapäivänä takaisin katsomaan, olisiko aletavaraa vielä jäljellä vai ostanko sitten normaalihintaiset housut. Indigonsininen paitakin näytti päälläni yllättävän hyvältä, vaikkei se olekaan väri, jota normaalisti osaisin ylleni ajatella. Ehkäpä ostan kesäsesongiksi jotain indigoa, koska se kieltämättä olisi piristävää vaihtelua tähän tavalliseen väriskaalaani.

Ylipäänsä on sanottava, että Your Face on erinomainen paikka ostaa vaatteita - vaikka ei minulla kyllä ihan aina ole heidän tuotteisiinsa varaa. Mutta silloin harvoin kun liikkeeseen menee ostoksille, sieltä saa kyllä todella hyvää palvelua. Minua tänään palvellut myyjä antoi minulle vielä kassalta stailauspalvelun esitteen ja kertoi olevansa Turun kahden myymälän stylisti, joka voi auttaa vaatekaapin sisällön päivityksessä. Minua jopa hieman houkuttelisi tällainen palvelu. Ehkäpä menen joku kaunis kevätpäivä hauskasti virolaisittain suomea puhuvan Triinin kanssa käymään läpi, millaisiin vaatteisiin ja väreihin minun kroppani kannattaisi kietoa.

Semmoisia tänään. Pientä shoppailua sen kunniaksi, että ainakin yksi kamera on menossa kaupaksi huutonetissä ja huomenna menen katsomaan muutaman päivän kirpparimyynnin silmämääräisesti. Jospa sieltäkin tulisi muutama pennonen ja kaappeihin tilaa. Tiedä häntä.