sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Hauskaa vappua!

Huomisen vappuaaton kunniaksi ajattelin jakaa kanssanne pitkäaikaisen tutkimusprosessini tulokset. Olen empiirisellä metodilla, kokeen lukuisia kertoja toistamalla, pyrkinyt löytämään totuuden. Olen onnistunut.

Olen löytänyt lempparitippaleipämerkkini sekä kaupallisen korjauksen sille surulliselle tosiasialle, etten taaskaan muistanut tehdä simaa itse. Oli kyllä tarkoitus, mutta sitten se taas unohtui - ja kun muistin asian, oli jo liian myöhäistä.


Kössin tilan Kotisima on oikeasti hyvää kunnon simaa, toisin kuin jotkut kaupoista saatavat sima-nimikkeen alla myytävät karmistavat litkut. Rusinat vain puuttuvat - niitähän pitäisi simasta aina löytyä. (Saatte olla eri mieltä, minä tykkään rusinoista. Myös maksalaatikossa.) Olen myös tykännyt Wanhan Porvoon Fabriikin Kotisimasta, sitä nyt ei vain kuvaushetkellä ollut kaapissa.

Tippaleipäfanina olen jo pitkään etsinyt rakenteeltaan ja maultaan oikeanlaista tippaleipää. Tippiksen ideahan menee ihan pilalle, jos se on liian pehmeä ja toisaalta homma voi karata lapasista, jos leipomus ei muuta olekaan kuin röpöä. Jälkimmäisestä hyvä esimerkki on Fazerin tippaleipä, joka on ihan pikkiriikkistä söherrystä täynnä, mikä on jo kuitenkin vähän liikaa. Siitä huolimatta, että minusta tippaleipä pitää syödä niin, että se hajotetaan lautaselle ja mutustellaan pääosin murusina.

Perheleipureiden tippaleivät ovat ehkä kooltaan hieman vaatimattomia, mutta niissä rakenne ja maku kohtaavat minun makuuni optimaalisella tavalla. On rouskittavaa, mutta ei liikaa. Makukin on hyvä, vaikka eihän tippaleipä nyt muutenkaan vuosittaisen juhlakierron leivonnaisista se maukkain ole. Näistä minä kuitenkin pidän, nam nam. Huomenna voisi vielä yhdet satsit ostaa, ettei joudu olemaan vappuna ilman, kun jo ennakkoonkin on tullut herkuteltua.

Iloista vappua siis kaikille, pistäkäähän skumpat kylmään ja jos Turussa olette, nähdään Taidemuseonmäellä huomenna. Heh.

torstai 26. huhtikuuta 2012

Tyttöjen juttuja

Elämässä tapahtuu pieniä ihmeitä harva se päivä. Tänään aamulla tulin taas ajatelleeksi, että yksi niistä yleisimmistä ja silti yllättävimmistä on se ihme, joka muuttaa peilistä katsovan mörön edustuskelpoiseksi naiseksi...

En ole niitä naisia, jotka viettävät aamuisin tunnin peilin edessä loihtimassa kasvoilleen topakkaa sotamaalausta, mutta toisaalta en myöskään ole mikään luonnonlapsi, joka meikittä maailmalla kulkisi. Minulle meikkaaminen on huolittelua, siistiytymistä siinä missä puhtaiden vaatteiden päälle pukeminenkin. Siispä käytän siihen aikaa (hieman) ja rahaa (ajoittain aika paljon).

Rahaa meni tänään aika paljon. On käsittämätöntä, miten kaikissa tällaisissa henkilökohtaisen hygienian tuotteissa pätee se hämmentävä luonnonlaki: kaikki loppuu samaan aikaan. Tällä hetkellä minulla vetävät viimeisiään sekä meikkivoiteen käytössäni korvannut mineraalipuuteri sekä tummien silmänalusien ja muiden ihon pienten virheiden peittämiseen soveltuva tuote.


Tämä reissu Skanssin Kicksiin ei siis tullut halvaksi. Mutta en kyllä enää suostu tinkimään näistä tuotteista, olen niin tykästynyt bareMineralsin tuotteisiin. Puuterimainen SPF 15 Foundation tasoittaa ihon värin nätisti ja meikki kestää arkisen työpäivän melko lailla paikkailematta. Ellei nyt sitten tahdo vähän välillä sipaista kiiltoa pois. Tummat silmänaluset puolestaan kirkastuvat mukavasti parilla hipaisulla Eye Brightener -tuotetta, joka siis on monikäyttöinen ja toimii myös peitevärinä. Itse en päiväkäytössä jaksa raahata mukana tuota isompaa purkkia puuteria, joten tämä pienemmässä purkissa oleva monikäyttötuote on itselläni se paikkailutuote, joka kulkee aina laukussa mukana. 

Tällaisena Lumikki-tyyppisenä yksilönä (tummat hiukset, kalpea iho lähes ympäri vuoden) olen löytänyt Kicksin osaavien myyjien avustuksella itselleni sopivat sävyt (Fairly Light ja Well-Rested) ja voin sanoa, että hintansa väärtejä ovat. Joskin silti oli kyllä kivaa, että minulla oli käyttää ostosten loppusummaa pienentämään pari Kicksin kantisalennuskuponkia. Säästi siinä kuitenkin ihan selvästi. Joskus voisi kyllä itse asiassa kokeilla nettitilaamista, nyt kun nämä sävyt ovat tiedossa. Tuo linkkaamani sivusto ainakin tarjoaa tuotteita selvästi edullisemmin kuin suomalaiset myymälät (tuotteita on myynnissä ainakin Kicks-liikkeissä ja Turussa Wikkellä, muista Sokoksista en tiedä).

Toisin sanoen, jos haluaa kokeilla laadukasta mineraalimeikkiä, tähän brändiin kannattaa tutustua. Uskon, että pettymyksiä ei tule. Muistaa vaan ostaa saman tien kunnon kabukin samalla, että saa Foundation-meikin levitettyä oikein. Tätä ei millään sienellä naamaan läästitä. BareMineralsin omassa tuotelinjassa on myös hyviä siveltimiä - joskin nekin ovat kyllä hippasen suolaisen hintaisia. Joten siinä ehkä voi tehdä vähän hinta- ja laatuvertailua muidenkin tuotteiden kanssa. Itse olen tykännyt nysävartisesta tämän tuotesarjan kabukistani oikeinkin paljon. Kätsy, pieni ja pehmeä. Peitevärin levittämiseen voi samalla hankkia pienemmän siveltimen - neuvovat varmasti tarvittaessa tuolla myymälöissäkin.

Olipas tämä nyt tosi tyttömäinen merkintä. No, ei se mitään, pitää sitä sorttiakin joskus. Hih. Seuraavaksi jotain muuta. Tulipahan ainakin hetken hiljaisuus blogirintamalla murrettua. 

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Casa di Mama - pizzaa mamman keittiöstä



Happy birthday to meeee! Viikonloppu on ollut yhtä juhlaa ja tänään juhlistin synttäreitäni hyvässä seurassa ystävien kanssa. Tarjoiluna oli tietysti suolapalana Dr Oetkerin Casa di Mama -pizzoja Buzzadorin malliin. Osui siis todella loistavaan saumaan tämä buzzaus, kun pääsin buzzaamaan lempipizzojani kamuille ja sain kemuille tarjottavat samalla vaivalla. Kiitos siis osallistumisesta ja makutuomaroinnista arvon vieraat: kanssablogaaja Johanna, siippa Jani, Kirsi, Mikko ja Eve!


Pöytä on katettu:


 
Testipizzoina oli alunperin kolme erilaista pizzaa, mutta vieraiden ruokahalu oli kyltymätön, joten nakkasimme uuniin vielä viimeisenkin pakastimessa olevan. Makusteltavina olivat siis Casa di Mama Quattro Formaggi (neljä juustoa), Casa di Mama Trio di Carne (kolmen lihan pizza), Casa di Mama Diavola (tulinen salami ja chilipizza) sekä Casa di Mama Pepperoni Salame (salamia ja jalapenoja). Arviointia helpottamaan olin tekaissut vielä pienoiset lomakkeet, johon kirjata ajatuksia maistelun lomassa ja pippaloiden päätteeksi laskettiin mikä pizza sai parhaat pisteet.

Tää on hyvää!



Testilomakkeeseen sai kirjata omia huomiota ja arvioita pizzoista ja lähes kaikissa kiiteltiin hyvää ja rapsakankuohkeaa pohjaa, mehevyyttä ja mausteisuutta. Yleisesti ottaen pizzoista tykättiin eikä varsinaista inhokkia löytynyt, vaikka makumieltymykset olivatkin testaajilla erilaiset. Eniten mielipiteitä jakoi tulisemmin maustettu Diavola, josta joko tykättiin kovasti tai sitten sitä pidettiin liiankin mausteisena. Yksi huomio oli, että kovin monessa pizzassa oli aika samantapainen, salamiin perustuva täyte. Olisiko enemmänkin täytevaihtoehtoja saatavana? Itse kaipaisin uutena makuna vaikkapa jotain merellistä täytettä - tonnikalaa, katkarapuja tms. Myös ananasta kaipaili joku. Kaikki testaajat olivat valmiita ostamaan ainakin jotain pizzoista itsekin.



Loppuarvosana laskettiin annettujen arvosanojen (skaalalla 1-5) keskiarvosta ja voittajaksi selviytyi selkeästi juusto pizza Quattro Formaggi. Loppupisteet jakautuivat seuraavasti:
  1. Quattro Formaggi 4,3 pistettä
  2. Pepperoni-Salame 4,2 pistettä
  3. Trio di Carne 4 pistettä
  4. Diavolo 3,3 pistettä
Huomattavaa on, että viimeiseksi tullutkin sai huippupisteitä, mutta se myös jakoi mielipiteitä eniten.

Tätä maistellaan meidän perheessä toistekin!

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Casa di Mama -varaslähtö



Viikonlopun ohjelmassa on siis pizzanmaistelua Buzzadorina! Onneksi muiden ruokaostosten ohella paikallisesta marketista löytyi täysi valikoima Dr Oetkerin Casa di Mama -pakastepizzoja, joita sitten ostin pakastimen täyteen. Tavallisesti emme käytä mitään valmisruokia, vaan kokkaamme mieluummin itse, alusta loppuun - myös pizzat. Casa di Maman kohdalla saatan kuitenkin tehdä poikkeuksen, kun on kiire tai ei viitsi itse vääntää mitään iltapalaa. Se maistuu yhtä hyvältä kuin itse paistettu ja rapean, uunissa kohoavan pohjan ja maukkaan tomaattikastikkeen yhdistelmä on todella onnistunut.
Casa di Mama -makuvaihtoehdot
Casa di Mama Deluxe
Deluxe on ylellisen runsastäytteinen makuelämys. Mukana pizzassa on pepperoni-salamia, värikkäitä paprikoita ja tuoreita herkkusieniä täyteläisen tomaattikastikkeen ja runsaan juuston kera.
Casa di Mama Trio di Carne
Trio di Carne on kolmen lihan muhkea suosikkimaku. Tätä pizzaa maustaa pepperoni-salami, jauheliha-pullat ja kinkku täyteläisen tomaattikastikkeen ja runsaan juuston lisäksi.
Casa di Mama Diavola
Diavola on tulisen vahva ja miehekkään sipulinen pizza. Siinä maistuvat calabrese-salami, punaiset chilipaprikat sekä mausteinen tomaattikastike. Pizzan kruunaa runsas juustokerros.
Casa di Mama Pepperoni-Salame
Pepperoni-Salame on tuhti ja tulinen pizza. Sen täytteenä on reilusti maukasta tomaattikastiketta, herkullista pepperoni-salamia ja vihreitä chilipaprikoita. Päällimmäisenä pizzassa on Mozzarella- ja Edam-juustoa.
Casa di Mama Quattro Formaggi
Quattro Formaggi –pizzassa yhdistyy neljä mehevää juustoa: Edam-, Mozzarella-, Emmental- ja sinihomejuusto. Pizzan pohjalla on lisäksi reilusti täyteläistä tomaattikastiketta.


Casa di Mama Mozzarella-Pesto
Mozzarella-Pesto maistuu aidosti Italialalle. Pizzan täytteenä on mehevää Mozzarellaa maistuvan pestokastikkeen ja punasipulin kera.

Huomenna on tarkoitus ottaa muutama maku tarkempaan syyniin ystävien kanssa synttärikahvittelun lomassa, mutta emme malttaneet olla arvioimatta yhtä pizzaa iltapalana. Maisteltavaksi valikoitui Deluxe, joka pitää sisällään salamia, paprikaa ja herkkusieniä. Ensivaikutelma oli värikäs:

Mutta maininta herkkusienistä oli hieman huvittava, sieniviipaleita kun oli huimat kaksi kappaletta... Kiertoilmauunissa pizzapohja kohosi komeasti ja paistui herkullisen rapeaksi. Eikun syömään!

Pohja maistui yhtä hyvältä kuin näyttikin, samoin tomaattikastike. Päälliset olivat mielestämme onnistuneet ja maistoimme myös pakkauksessa mainitun vivahduksen fenkolia, mitä emme olleet ennen pystyneet nimeämään. Paprikaa oli mukavan runsaasti ja se oli pysynyt rapeana. Tämä pizzamaku on yksi omista suosikeistani!
Maistuisiko?

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Pizzaa buzzaamaan

Jee, pääsin mukaan seuraavaan Buzzador-kampanjaani buzzamaan Casa di Mama -pakastepizzoja! Nämä pizzat ovat lemppareitani pakastepizzoista muutenkin, joten helppo on kehua ja buzzata. :) Pizzoja pääseekin maistelemaan pikapuoliin omilla pienimuotoisilla synttärikemuillani, joten buzzausraporttia seuraa sitten viikonloppuna...



Ja jos nyt kiinnostuit buzzamisesta, käy toki tutustumassa Buzzadoriin ja rekisteröidy mukaan!

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Kohti jäätelökesää!

Aurinko paistaa, takatalvi alkaa näyttää ainakin jokseenkin turvallisesti taaksejääneeltä elämältä. Pääsiäisen herkkuvuoret ovat pienentyneet, kun munat, puput ja lampaat on popsittu parempiin suihin mitä moninaisemmissa muodoissa. Kaiken tämän möhötyksen (olen kyllä käynyt lenkilläkin!) ohessa mieleeni juolahti tuossa lauantaina, että huhtikuun alkuhan on ihan viimeinen ajankohta aloittaa valmistautuminen jäätelökesään.

Ai että. Uudet jäätelömaut ovat jokakeväinen kauppareissun piriste, joskin pakko on myöntää, että joskus pitää vähän harjoittaa itsekuria ja jättää osa jätskeistä kylmäaltaaseen. On hieman hankala yhtälö yrittää samaan aikaan viilata vielä pikkuisen painoa pois ja testailla uusia jätskimakuja... No, en ota kumpaakaan puuhaa liian vakavasti, joten eiköhän tänäkin keväänä taas jokunen uusi lemppari löydy.

Yksi ehdokas saattaa olla Valion uusi Aino, vadelma-vanilja-macadamia. Tarkalleen ottaen tämähän on siis Aino& -maku, tuollainen vähän ehkä enemmän luksusjäätelö. Tai anteeksi, termihän on kai "Premium-jäätelö".


Purkin kyljessä sanotaan, että tämän jäätelöreseptin on kehittänyt julkkiskokki Hans Välimäki. Kuvaa mielestäni nykyistä ruokamaailmaa aika hyvin, että jopa jäätelölle täytyy nimetä oma reseptinikkarinsa. Samapa tuo kai olisi, kuka ainekset kokoon on ensimmäistä kertaa pistänyt, mutta tällä näppärällä pikkukikalla saadaan ehkä jäätelöön vielä ripaus lisäluksusta - Michelin-tähtimiehen taianomainen aura. Äksyn kokkimestarin sisällä sykkii pehmeä vadelmasydän, siltähän tämä näyttäisi.

Hyvältä tämä jätski kahvin kanssa maistuu. Ei se ehkä ole luonteeltaan vahvin tai makumaailmaltaan yllättävin valinta keväiseen nautiskeluun, mutta eipä toisaalta tule pettymyksiäkään. Vanilja ja vadelma ovat jotakuinkin varma pari ja pähkinänmuruset tuovat mukavaa tekstuuria suutuntumaan. Nam, nam.

Muutamia miinuksia tulee mieleen kuitenkin. Ensinnäkin pakkaus on pieni. Tästä ei kovin monelle kaverille riitä, mutta jos tarvitsee sydänsuruihin jotain yksin paketista kauhottavaa, tämä on siihen tarkoitukseen sopivampi yksikkö. Tai ehkä tämä vaaleanpunaisen värimaailmansa puolesta sopisi paremmin siihen hetkeen, kun on juuri rakastunut ja ihkuilee uutta ihmistä elämässään. (Ja syy, miksi jäätelöä söisi yksin olisi vaikkapa se, että onnistuneet treffit ovat juuri ohi ja niiden jälkilämmössä haluaisi vielä lisätä onneen annoksen sokeria?) Realistisemmin ajateltuna, itse syön tämän (yksin!) kolmella tai neljällä kerralla, riippuen vähän jäätelöhimon asteesta. Heh. 

Toinen miinus tulee siitä, että tämäkään jäätelö ei ole laktoositon. Minä en suoraan sanottuna oikein ymmärrä, miksi niin harva jäätelömaku pääsee laktoosittomana markkinoille. Kun kuitenkin näistä Aino& -premiumjäätelöistäkin löytyy laktoositon versio, Kuningatar. Mutta jos minä en halua syödä vain kuningatarhillolla maustettua jäätelöä? No, minä toki ratkon ongelman nappaamalla pari laktaasitablettia nassuun ennen jäätelöannoksen nauttimista ja syön sitten ihan tasan mitä jäätelömakua tahansa, mutta olen periaatteesta vähän sitä mieltä, että meitä intolerantikkoja kyllä sorsitaan.



Kolmas miinus ei oikeastaan liity mitenkään tuotteeseen vaan sen markkinointiin. Näiden uusien jäätelöiden kadunvarsimainokset ovat upeita (vaalea jätskijoutsen ja kinuskikotka ovat aika herkullisen näköisiä), mutta en kerta kaikkiaan jaksa Aino-brändin "tekokalevalaista" runomittaa. "Jäätelö iki-ihana". Argh. Miksi pitää kikkailla sanajärjestyksen kanssa, ihan turhaan? Minusta se ei tee tuotteesta yhtään sen suomalaisempaa tai kansallismytologisesti kiinnostavampaa, jos sattumanvaraiset mainoslauseet ovat vieläkin sattumanvaraisemmin runomittaisia. No, minä nyt toisaalta olenkin tällainen pilkunviilaajanipo. Ammattitauti, jossain määrin.

Kuten jälkimmäisestä kuvasta näkyy, paketti on kuitenkin tyhjentynyt ihan luonnikkaasti. Illaksi on vielä pieni herkkuhetki luvassa, mutta seuraavaksi taidan testata Aino-maun, jossa on yhdistetty suolainen kinuskikastike ja macadamiapähkinät vaniljakermajäätelöön. Antaa jäätelökesän tulla, minä olen testivalmis!

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Aina ei voi onnistua

Monet teistä varmasti tietävät jopa omasta kokemuksesta, että tämän valtakunnan kaikki vaahtosammutinta korkeammat ja äänestysikää nuoremmat taatiaiset myyvät jos jonkin sortin roipetta rahoittaakseen harrastuksiaan ja köyhien kuntien säästölistalle nakkaamia opintoretkiä. On sukkaa, on suklaata. Keksiä ja kahvileipää, paperia toilettiin ja tiskipöydälle. Tiedätte kuvion. Sukulaiset ja naapurit ostavat kiusaantuneesta velvollisuudentunteesta, jotta tenavat saavat edes kerran elämässään lähteä jalkapallotreeneihin Tanskaan.

Näiden tuotteiden markkinointi on yleensä aika simppeliä. Koululle (tai harrastuksen valmennustaholle) tulee postitse esite ja tilausläystäke. "Tilatkaa tästä, myykää mummolle." Ja mikäs siinä, kyllähän sitä nyt jonkun namulaatikon tai piparipaketin voi joskus hädissään ostaa. Onhan niissä sokeria. Vähän ehkä ovat hinnaltaan yläkanttiin, mutta menee se sentään hyvään tarkoitukseen.

Mutta tässäkin voi mennä fataalisti pieleen - tuotesuunnittelu ja hinnoittelu eivät ole helppoja nakkeja. 

Ihmettelin viime perjantaina töissä huoneeni pöydälle ilmestynyttä laatikkoa. Kaksi pakettia servettejä, isossa pahvipakkauksessa. Ei selitystä, ei tarralapulla huomautusta kuka laatikon työpisteeseeni oli kiikuttanut. Tuumin, että kunnes saan varmistettua epäilykseni (ts. kysyttyä kollegalta, että hänkö se oli), annan pakkauksen olla ihan rauhassa vaan, muutamastakin syystä.

Ensinnäkin. Tarkastellaanpa laatikon ulkomuotoa. Yksi kieltä näyttävä, toinen vähän hilpeämpi taapero. Lupaukset antaa "Iloa Turvallisuutta Empatiaa lapsille ja nuorille" sekä toimittaa 5 euroa jokaisesta pakkauksesta "tuotetta myyvän ryhmän toiminnan tukemiseen, yhteisöllisyyden tukemiseen, yhteisöllisyyden lisäämiseen, kiusaamisen ja väkivallan torjuntaan" kuulostavat kauniilta, mutta...

Katse siirtyy laatikon vasempaan alakulmaan, jossa pörhistelee keijulogo, jonka on suunnitellut eräskin Maia R. Logossa anatomisesti omituinen keijupimatsu keekoilee kehnolaatuisena piirroksena, ei mikään ykköshoukutin, siis.

Laatikko on saada huutia viimeistään siinä vaiheessa, kun katse eksyy sinne, minne keijukeekoilijakaan ei tohdi katsoa. Oikeaan alakulmaan. Hintalappuun. 18 euroa! Kahdeksantoista euroa! Voi herran pieksut sentään. Ette kai ole tosissanne?



Kaksi pakkausta (yhteensä luultavasti 40 servettiä) valkoisia peruspaperiservettejä, joihin on painettu jopa piirrosjälkeäkin huonolaatuisemmin pakkauksen kannessa ilakoiva siipipirkko sekä nettiosoite keijuenergia.fi, maksaa siis 18 talouskriisiytyneen euron verran. Pikalaskulla se tekee 45 senttiä per paperiservetti. Vastaavalla kokonaishinnalla (18 e) saisin (jälleen pienen laskutoimituksen jälkeen) ruotsalaisesta miestenpelotteluliikkeestä Ikeasta karkeasti arvioituna 950 lautasliinaa, sillä mokomat länsinaapurit eivät kehtaa pyytää 50 lautasliinasta 95 senttiä enempää hintaa.

Veikkaan, että näitä myymällä yksikään alakoululuokka tai junnupallojoukkue ei tule matkustamaan yhtään minnekään. Ei edes yhtä pysäkinväliä Turun paikallisliikenteessä. 

Minä jätin laatikon pöydälle viikonlopuksi ja uskalsin koskea siihen vasta, kun sain kollegalta vahvistuksen, että hän ne oli jostain saanut (joku yrittää, raasu, epätoivon vimmalla päästä eroon varastollisesta näitä) ja mitään ne eivät nyt maksaisi. Huhhuh. Haluaako joku rumia keijulautasliinoja? Täältä saisi...