Kohti jäätelökesää!

Aurinko paistaa, takatalvi alkaa näyttää ainakin jokseenkin turvallisesti taaksejääneeltä elämältä. Pääsiäisen herkkuvuoret ovat pienentyneet, kun munat, puput ja lampaat on popsittu parempiin suihin mitä moninaisemmissa muodoissa. Kaiken tämän möhötyksen (olen kyllä käynyt lenkilläkin!) ohessa mieleeni juolahti tuossa lauantaina, että huhtikuun alkuhan on ihan viimeinen ajankohta aloittaa valmistautuminen jäätelökesään.

Ai että. Uudet jäätelömaut ovat jokakeväinen kauppareissun piriste, joskin pakko on myöntää, että joskus pitää vähän harjoittaa itsekuria ja jättää osa jätskeistä kylmäaltaaseen. On hieman hankala yhtälö yrittää samaan aikaan viilata vielä pikkuisen painoa pois ja testailla uusia jätskimakuja... No, en ota kumpaakaan puuhaa liian vakavasti, joten eiköhän tänäkin keväänä taas jokunen uusi lemppari löydy.

Yksi ehdokas saattaa olla Valion uusi Aino, vadelma-vanilja-macadamia. Tarkalleen ottaen tämähän on siis Aino& -maku, tuollainen vähän ehkä enemmän luksusjäätelö. Tai anteeksi, termihän on kai "Premium-jäätelö".

Purkin kyljessä sanotaan, että tämän jäätelöreseptin on kehittänyt julkkiskokki Hans Välimäki. Kuvaa mielestäni nykyistä ruokamaailmaa aika hyvin, että jopa jäätelölle täytyy nimetä oma reseptinikkarinsa. Samapa tuo kai olisi, kuka ainekset kokoon on ensimmäistä kertaa pistänyt, mutta tällä näppärällä pikkukikalla saadaan ehkä jäätelöön vielä ripaus lisäluksusta - Michelin-tähtimiehen taianomainen aura. Äksyn kokkimestarin sisällä sykkii pehmeä vadelmasydän, siltähän tämä näyttäisi.

Hyvältä tämä jätski kahvin kanssa maistuu. Ei se ehkä ole luonteeltaan vahvin tai makumaailmaltaan yllättävin valinta keväiseen nautiskeluun, mutta eipä toisaalta tule pettymyksiäkään. Vanilja ja vadelma ovat jotakuinkin varma pari ja pähkinänmuruset tuovat mukavaa tekstuuria suutuntumaan. Nam, nam.

Muutamia miinuksia tulee mieleen kuitenkin. Ensinnäkin pakkaus on pieni. Tästä ei kovin monelle kaverille riitä, mutta jos tarvitsee sydänsuruihin jotain yksin paketista kauhottavaa, tämä on siihen tarkoitukseen sopivampi yksikkö. Tai ehkä tämä vaaleanpunaisen värimaailmansa puolesta sopisi paremmin siihen hetkeen, kun on juuri rakastunut ja ihkuilee uutta ihmistä elämässään. (Ja syy, miksi jäätelöä söisi yksin olisi vaikkapa se, että onnistuneet treffit ovat juuri ohi ja niiden jälkilämmössä haluaisi vielä lisätä onneen annoksen sokeria?) Realistisemmin ajateltuna, itse syön tämän (yksin!) kolmella tai neljällä kerralla, riippuen vähän jäätelöhimon asteesta. Heh. 

Toinen miinus tulee siitä, että tämäkään jäätelö ei ole laktoositon. Minä en suoraan sanottuna oikein ymmärrä, miksi niin harva jäätelömaku pääsee laktoosittomana markkinoille. Kun kuitenkin näistä Aino& -premiumjäätelöistäkin löytyy laktoositon versio, Kuningatar. Mutta jos minä en halua syödä vain kuningatarhillolla maustettua jäätelöä? No, minä toki ratkon ongelman nappaamalla pari laktaasitablettia nassuun ennen jäätelöannoksen nauttimista ja syön sitten ihan tasan mitä jäätelömakua tahansa, mutta olen periaatteesta vähän sitä mieltä, että meitä intolerantikkoja kyllä sorsitaan.

Kolmas miinus ei oikeastaan liity mitenkään tuotteeseen vaan sen markkinointiin. Näiden uusien jäätelöiden kadunvarsimainokset ovat upeita (vaalea jätskijoutsen ja kinuskikotka ovat aika herkullisen näköisiä), mutta en kerta kaikkiaan jaksa Aino-brändin "tekokalevalaista" runomittaa. "Jäätelö iki-ihana". Argh. Miksi pitää kikkailla sanajärjestyksen kanssa, ihan turhaan? Minusta se ei tee tuotteesta yhtään sen suomalaisempaa tai kansallismytologisesti kiinnostavampaa, jos sattumanvaraiset mainoslauseet ovat vieläkin sattumanvaraisemmin runomittaisia. No, minä nyt toisaalta olenkin tällainen pilkunviilaajanipo. Ammattitauti, jossain määrin.

Kuten jälkimmäisestä kuvasta näkyy, paketti on kuitenkin tyhjentynyt ihan luonnikkaasti. Illaksi on vielä pieni herkkuhetki luvassa, mutta seuraavaksi taidan testata Aino-maun, jossa on yhdistetty suolainen kinuskikastike ja macadamiapähkinät vaniljakermajäätelöön. Antaa jäätelökesän tulla, minä olen testivalmis!